Assia di Cascina Croce x Pecche di Mario di Pinto

Om./kasv. Salla Finnilä

Synt. 1.3.2015-19.4.2022

Terveys: Lonkat A/A, kyynärät 1/0, olkanivelet ja selkä lonkkakuvissa näkyviltä osin puhtaat (ortopedin lausunto). Ataksiavapaa (vanhemmat testattu). 1.5.2021 Todettu alkava nivelrikko vasemmassa 1:n kyynärpäässä.

KAER:  NUO3, F        Näyttely: SERT, Junkkarin ulkomuotokatselmus ERI

Lauman vahvistukseksi Apinaorkesterista jäi Alma, joka italiaksi tarkoittaa sielua. Alma on tarkkanokkainen, temperamenttinen ja linnun päälle innokas tasajalkapomppu.

19.4.2022 Alman kyynärpää tuli tiensä päähän, eikä lääke enää auttanut, joten sen oli aika siirtyä riistaisammille metsästysmaille. Se oli loppuun asti väsymätön ”veitsi hampaissa” hakija, erinomainen linnunlöytäjä ja käsittelijä, joka tiedotti oma-aloitteisesti ja nouti varmasti. Se eli ja hengitti metsästääkseen. Ja syödäkseen. Aina iloinen optimistijolla, jonka sydän oli puhdasta kultaa. Alma rakasti vilpittömästi kaikkea ja kaikkia, minkä lisäksi se oli myös ulkoisesti erittäin kaunis koira. Olen kiitollinen saatuani nauttia sen valtavasta elämänilosta aina viime henkäykseen ja useista hienoista metsästyskokemuksista niin rannassa, pellolla, metsässä kuin tunturissakin. Alman aika tuli täyteen aivan liian pian.

15.9.2021 Almalla on edelleen ihana aamu joka aamu. Se hakee edelleen vauhtia hiljentämättä ja sivuilleen katsomatta ja on varsin tuloksekas jahtikoira. Valitettavasti näyttää, että se ykkösen kyynärpää ei pysy enää menossa mukana. Saapa nähdä, onko tämä Alman viimeinen syksy.  Periaatteeni olla lisäännyttämättä ykkösen kyynärpäisiä koiria on entisestään vahvistunut tämän oman pienen eläinkokeeni myötä: Almalla on harrastettu metsästystä (ei siis haulikon ulkoilutusta koiran kanssa) aktiivisesti useampia kuukausia vuodessa. Kuten sitä nyt tekee, jos harrastuksena on metsästys. Sitä ei ole juoksutettu rikki, vaan se on juossut koko ajan yhtenä kolmesta koirasta, pääsääntöisesti kaksi puolikasta päivää peräkkäin ja välipäivä. Kyynärpää ei vain yksinkertaisesti näytä kestävän. Ja se periaate olla lisäännyttämättä ykkösen kyynärpäisiä koiria: kun niitä saa tilaamattakin, vaikka kuinka käyttäisi nolla-nollaa. Alma on edelleen onnellinen ja juoksee, mutta näyttäisi pahasti, että on vaikeita päätöksiä edessä.

31.10.2020 Panssarivaunu Alma etenee edelleen vauhtia hiljentämättä ja sivuilleen katsomatta pahimpiinkin ryteikköihin. Varmatoiminen seisoja ja sitkeä hakija, jonka erikoisuutena tänä vuonna ovat olleet metsot.

11.9.2020 Alma on edelleen varmatoiminen ja tehokas noutaja passissa ja maastossa koko päivän hyvällä sykkeellä hakeva metsästyskone, joka löytää erinomaisesti lintuja ja järjestää niitä ammuttavaksi. Erinomainen laaja haku.

18.9.2019 Kyyhkys- ja sorsa-aloitukset sekä Ruotsin reissu ovat takana. Assin ja Imman varjossa ollut Alma on kehittynyt paljon ja on kovaa vauhtia ottamassa paikkansa ykköskoiranani. Se hakee itseään säästämättä samalla sykkeellä koko päivän ja antaa aina kaikkensa. Väsymisen näkee parhaiten siitä, että yhteydenpito jää vähemmälle. Sen passinoudot, haun maastonlukutaito ja etenkin myötätuulihaku alkavat olla Imman luokkaa. Voi itse tallustella ihan rauhassa keskellä suota, ja Alma hakee sekä suon että molemmilla puolilla olevat saarekkeet. Se on herkempi seisomaan ja saattaa kertailla joskus jälkiä, mutta ei juuri riistaa sössi. Ennen sen kanssa kulkee kuin selkäänsä ottaa 🙂 Ja onhan se myös erittäin kaunis koira, jonka sydän on puhdasta kultaa.

12.11.2018 Ulkomaanloman kertausharjoitus käyty. Alma on edelleen erittäin sitkeä hakija ja tarkkanokkainen linnunlöytäjä. Ennen sen kanssa kulkee kuin selkäänsä ottaa. Erinomainen noutaja.

24.9.2018 Ulkomaanloma länsinaapurissa on käyty. Alma on erittäin sitkeä hakija, joka hakee itseään säästelemättä koko päivän aina takaisin autolle asti. Se on erittäin tarkkanokkainen, ja siitä kehkeytyi erinomainen yhteyttäpitävä hakija ja linnunkäsittelijä. Juoksevan metson jäljitys onnistuu myös, tosin siihen tarvitaan vielä hieman lisää röyhkeyttä. Periksi se ei anna ja pitää minut hyvin mukana. Erinomainen noutaja. Alman kanssa on ilo kulkea – kunhan saa juoksutettua ensin tyhjät pois…siinä on edelleen virtaa kuin pienessä pitäjässä!

12.8.2018 Alma on kunnostautunut haavakkohanhien ja kyyhkyjen sokkonoudossa. Hökäleestä on kuoriutunut erinomaisella keskittymisellä ja tuulenkäytöllä kaikkensa antava ja kuraa ja risukoita pelkäämätön Metsästyskoira.

27.2.2018 Alman selkänikama sitten piteni…Alma on ennen Ulpua ainoa riekonnaurulainen, jolla on tullut selästä sanomista. Kuvaava eläinlääkäri sanoi, että sillä on vino selkäranka. Annie Limanin mukaan selkärangassa ei ole mitään vikaa, kuvaava eläinlääkäri ei vain ollut viitsinyt vetää koiraa suoraan, mutta että yksi selkänikama näyttää lyhyeltä. Käytin kuvat siis tuplatarkastuksella italialaisella ystävälläni, joka on ortopediaan ja neurokirurgiaan erikoistunut eläinlääkäri ja kouluttaa Italian tulevia eläinlääkäreitä. Hän on tuplatarkastanut kaikki vähänkään epäselvemmät röntgenkuvani ja on melko guru. Hän ei löytänyt Alman selkärangasta mitään vikaa. Tämä tukee varsin hyvin Alman ulkoista olemusta: kenguru, joka juoksee 24/7, ellen käske lopettaa…

10.12.2017 Alman on ollut tämän syksyn ykköstykkini, joskaan se ei ole lunastanut täysin Assin ja Imman isoja saappaita. Se on kuitenkin sitkeä hakija, joka kaatuu saappaat jalassa. Sen helmasynti on liian alhainen seisontakynnys, ja se tahtoo sekä merkkailla hajuja että takertua maajälkiin enemmän kuin toivoisin. Se kuitenkin sössii varsin vähän, sen sydän on puhdasta kultaa ja se antaa aina kaikkensa. Se on toisaalta vasta pari vuotias, eli ehkä en itse tee sille oikeutta vertaamalla sitä pari vuotta vanhempaan Immaan, saati sitten Vanhaan Rouvaan 🙂 Ei se todellakaan mikään huono koira ole, kunhan malttaa keskittyä.

19.2.2017 Riekonnaurujen kauden päättäjäisjahti on pidetty. Videota ei ole tulossa: pyrytti sen verran sakeasti, etten halunnut hukuttaa kameraa. Ja sitä paitsi halusin metsästää. Alma näki ensimmäisen linnun juoksevan ojan pohjalla. Lintu tiivisti tahtia ja niin teki Almakin; sillä oli selkeä kuva siitä, mitä juoksevalle linnulle tehdään…onneksi se uskoo pilliä. Pidettiin pieni kehityskeskustelu. Kyllä se sitten linnun seisoikin, minulla oli onnellisesti tänä vuonna panokset piipussa, ja saatiin kukko ryhmätyönä alas. Se on ainakin hyvin lyijytty :) Alma hakee hyvin ja itseään säästämättä ja osaa katsella ottipaikkoja sopivasti. Talvipyynnissä koiran riistainto mitataan. Ja emännän kunto. Hapokasta, kovin hapokasta. Ensi vuonna en unohda lumikenkiä kotiin!

12.2.2017 Käytiin Alman ja Ursulan kanssa hiihtelemässä. Alman hakua oli todella upea seurata: se osasi sivutuulessa suon toista reunaa hiihdellessä juosta ihan oikein suon toiselle reunalle, nousta vielä harjulle ja tarkastaa sieltä koko alueen. Sen haku on laajaa, vauhdikasta, järkevää ja kestävää. Laajaa jo siihen malliin, että nyt on pakko alkaa palauttelemaan mieleen tiedotusta, kun se on jäänyt tänä syksynä treenaamatta kokonaan. Almalla on valtava riistainto ja korkea kipukynnys, se haki koko reissun lumihangessa kovalla ja tasaisella sykkeellä, ei peesannut yhtään, eivätkä lumipallot varpaidenvälissä hidasta. Alma sai vainun linnusta ja osasi tarkastaa tällä kertaa ”helmatkin”, eikä vain noussut suoraan hajuvanaa tuuleen. Fiksu koira! Vauhti ei alussa hiipunut, se vain painui vain pantterimaisesti alemmas, aivan kuten Assikin tekee. Saarekkeeseen tultuaan se peilasi hetken ja pysähtyi seisomaan koppeloa – puuhun! Almasta on hyvää vauhtia kehkeytymässä äiteensä tavoin Hieno Metsästyskoira.

25.12.2016 Apinaorkesterin kuvaukset on aloitettu. Almalla toinen kyynärnivel oli 1, mikä sulkee sen pois jalostuksesta. Ei virallisesti, mutta minun mielestäni. Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että C-lonkka ei aina ole lisäännyttämisen este, jos yksilö on muutoin kaikin puolin erinomainen ja huomattavasti rodun keskitasoa parempi, mutta ykkösen kyynärpää on. Olen usein miettinyt, miten loppujen lopuksi reagoisin, jos se sattuisi omalle kohdalle. Nyt tiedän. Olin helpottunut 🙂 Nivelpinnassa oli selvä muutos, jota ei tarvinnut arpoa. Asia oli sillä selvä. Lisäksi olen testauttanut kaikki pentueeni viiden viikon iässä. Pentutesti ei kerro, millaisia metsästyskoiria pennuista tulee, koska siihen vaikuttaa myös ympäristö ja isäntä/emäntä. Se kuitenkin kertoo jotain pennun perusluonteesta ennen sosiaalistamisen ja ympäristötekijöiden vaikutusta. Pidän pentutestistä saamaani tietoa tärkeänä siksi, että koska haluan jatkaa käyttölinjaisten spinoneiden linjalla, se tarkoittaa, että yhdistelmien toinen osapuoli tulee aina olemaan Italiasta. Varsinkin aikuisista, mahdollisesti kilpailutetuista koirista, on vaikea sanoa, mikä niiden perusluonne olisi, jos niitä ei olisi roijattu pitkin maita ja mantuja, ja onko niiden luonteessa mahdollisesti pehmeyttä, jonka elämänkokemus peittää. Käyttökoirien on oltava riittävän kovia ja toimintakykyisiä, jotta ne pystyvät itsenäiseen työskentelyyn. Koska Italiassa koiria ei kuvata, paras, minkä voin tehdä, on huolehtia, että riekonnaurulaiset ovat mahdollisimman kattavasti lonkka-, kyynär-, ja olkanivelkuvattuja. Sama pätee luonteisiin: minun on huolehdittava, että lisäännyttämäni koirat ovat mahdollisimman rohkeita ja toimintakykyisiä. Kun A-pentue testattiin, Alma oli pentueen arin lähtemään uuteen ympäristöön, ja sen toimintakyky palautui muita hitaammin. Erot eivät olleet suuria, mutta niitä oli. Mietin jo silloin, että näinköhän tästä mitään jalostuskoiraa. Nyt ei kyynärkuvaustuloksen jälkeen tarvitse enää jossitella. Elämäähän tämä ei tietenkään helpota, sillä nyt on suunnitelmana 1) voittaa lotossa ja 2) etsiä Aslakille kolmen-neljän vuoden päästä hyvä narttu. Vaan kuka sanoi, että tämän pitäisi olla helppoa? Ja helppo on sitä paitsi tylsää. Täytyy yrittää saada aikaiseksi sellaisia koiria, että niillä metsästäminen maksaa kaiken vaivan.

22.10.2016 Almakin pääsi Nuorgamin kesälomaviikolla kerrankin riittävästi maastoon. Se hakee erittäin säännöllisesti ja laajentaa mukavasti avomaastossa aina viereisten tunturien harjanteelle. Äiteensä ja siskonsa tavoin sekin on varma seisoja. Olin viidentenä päivänä tulossa mökille ja halusin lyhyen reitin (polvessa paha rasitusvamma, oli kolmannen päivän jälkeen kuin olisi joka askeleella työnnetty sukkapuikkoa läpi, kiitos liikunnan puute ja surkeat kumpparit). Oli kaksi reittivaihtoehtoa. Kurua tai tunturin laen kautta. Kurua olimme tulleet edeltävänä päivänä, ja se oli muutama kilometri kaameaa rakkaa ja vitikkoa. Tunturi taas oli reilu sata metriä lähes pystysuoraa seinää, mutta ylhäällä hyvä ja helppo kävellä. Tuumasin aikani ja päätin, että eteenpäin, sanoi mummo lumessa, ja lähdin kipuamaan tunturia ylös. Päästyäni 3/4 korkeuteen päätin vetää henkeä, kävellä siinä korkeudessa tunturin toiselle puolelle ja laskea Alman hakuun. Sehän huitaisi tietysti heti saman tien tunturin laen taakse. Minä katsoin, että voi pahus, ei kai ole pakko tuonne enää kiivetä. Odottelin aikani, eikä koiraa kuulunut. Mittailin katseella lakea ja päätin toiveikkaana odotella vielä lisää. Ja juoda kupin teetä odotellessa. Tee loppui, eikä koiraa kuulunut. Oli pakko lähteä perään. Siellä se seisoi keskittyneesti kulmat rypyssä heti laen takana. Se oli onnistunut sumputtamaan riekkoparven yhteen 1 x 1 m suppaan ja piti niitä siinä paikallaan. Hyperventiloiva emäntä tietysti ampui ohi. Alma, joka ei ole herranaikoihin mennyt milliäkään perään, oli juuri aikaisemman riistatyön katsellut hihnassa vieressä, kun äitee ajeli lintuja haukun kanssa, ja päätti ottaa mallia. Pääsin sitten juoksemaankin minäkin…Alma on kaikin puolin nopea oppimaan: yksi päivä oltiin palaamassa mökille rinnettä alas, ja tuuli tunturilta selän takaa. Alma oli haussa, ja se merkkasi edessämme hajukentän. Riekot olivat kuitenkin liikkuneet ja lähtivät samasta tasosta, mutta n. 50 m. sivusta, eli se ei saanut niitä seisontaan. Se seistä pönötti hetken silmät ymmyrkäisinä, aivan kuin olisi todennut ”HÖH”. Jotain suojatyöprojektia sen herne kuitenkin oli pyöritellyt, koska Alma lähti saman tien koukkimaan pitkälle alarinteeseen niin, että sai otettua ylärinteen hyvään tuuleen, eli myötätuulihakua suoraan oppikirjasta. Se oli selvästi päättänyt, että valkoiset penteleet eivät enää seisomatta jää! Eivätkä jääneet.

11.8.2016 Käytiin Alman kanssa kahtena aamuna kyyhkystelemässä. Meillä (=koirillani) on jo monena vuonna ollut kunnia päästä naapuripitäjän puolelle töihin. Ensimmäisenä päivänä mentiin vasta kahdeksaksi: kotiin aamuyöstä, muutama tunti unta, pennunhoito jne. Mentiin siis sopivasti paikalle tekemään voittajaluokan sokkonoutoa kuumassa säässä ja parimetrisessä nokkoskasvustossa. Alma nouti muutaman innokkaasti ja erinomaisella otteella, mutta jonkin ajan päästä alkoi epäilyttämään, että homma oli sille liian haastava ja että sen keskittyminen loppui ja vaihtui elävämpiin elukoihin. Kävin siis vaihtamassa Assin, jotta saatiin maasto tyhjäksi, ja illalla treenattiin Alman kanssa muutaman kerran oma-aloitteista noutoa. Tänään erinomainen ampuja sai Almalle ensimmäiset noudot laukauksesta. Alma ei nähnyt putoamispaikkaa – nokkoset jne. – mutta se oli eilisen jälkeen kuutioinut asioita, ja kun sai noutaa ensimmäisen raanana käteen, sillä alkoi olla ihan eri ote asiaan. Kävin välillä mutkan kotona ruokkimassa pennut ja Imman, ja palatessa oli taas muutama VOI-luokan sokkonouto odottamassa. Tällä kertaa homma toimi, ja Alma nouti linnut pollevana ja luovutti istuen, tosin en vielä ihan satasella luota siihen, etteikö se voisi jättää jotain pulunnoutoa kesken, jos väliin sattuu tulemaan tuore jäniksenjälki tai tilaisuus ajaa räksiä…Mutta kyllä siitä mukava koira tulee. Se on paljon Immaa leikkisämpi ja pentumaisempi, mutta sen nenä ja tuulenkäyttö ovat erinomaiset, ja erityisesti ilahdutti tasapainoinen, pehmeä ote linnusta: raanat tulivat elävänä käteen, eikä se näyttänyt niistä kuumuvan. Se on passissa rauhallinen.

7.12.2015 Alma seisoi tänään elämänsä ensimmäisen rusakon, jonka se vieläpä löysi myötätuulihaun aikana. Oli erittäin kaunis, kiinteä seisonta. En ihan ehtinyt ottamaan kaapelin päästä kiinni, kun pupu läks. Niin läks Almakin. Ensimmäiseen 50 metriin se ei hoksannut edes antaa ääntä, oli sen verran tohkeissaan. Tämän jälkeen se seisoi vielä kahdesti fasaanin (kuva yllä). Linnun lähtiessä se on rauhallisesti paikoillaan. Varmistan kyllä kaapelista silti…

20.10.2015 Alma-Ei löysi tänään ihan itse fasaanin (sitä ei siis talutettu tietolinnulle seisomaan), jota se alkoi jäljittää pitkin ojan penkkaa. Se kuitenkin hoksasi nopeasti hypätä veto-ojan toiselle puolelle niin, ettei sen tarvinut mennä tuheltaa nokka maassa, vaan se pääsi ilmavainuisesti parempaan tuuleen. Tästä se osoitti elkeitä jo Utsjoella. Tämä on niitä luontaisia metsästysominaisuuksia, joita koiralle ei voi opettaa. Se piikkasi hienosti liikkuvat linnut, seisoi vakaasti, avanssi oli luvasta räväkkä, ja kaapeli kaulassa se vielä pysähtyikin 🙂 Edelleen pitää olla tarkkana, ettei mopo keuli liikaa. Kuten kaverini sanoi, Alma on kuin olisi turboahdettu Ferrarin moottori Fiat Pandassa.

18.10.2015 Riekonnaurun Alma-Ei oli Utsjoella mukana opettelemassa hihnassa kävelyä. Sai se hieman juostakin. Se hakee ihan hyvää NUO1:sen hakua erinomaisella keskittymisellä ja tuulta käyttäen. Se juoksisi niin pitkään kuin annetaan. Riekkoja se seisoi hajulta, mutta näöltä ei ensi alkuun pinna pitänyt. Muutaman kehityskeskustelun jälkeen sekin alkoi sujua ihan mallikkaasti. Se periaatteessa toimii niin, että silläkin pystyisi jo ihan hyvin metsästämään – tosin kuumuu sen verran, että pinnanpidennystä ja rauhoittumista täytyy treenata vielä, ennen kuin sillä on pyyntiin asiaa.

30.8.2015 Alma rynnistää elämässä eteenpäin silmät ymmyrkäisinä, häntä villisti pyörien ja suuret valkoiset hampaat suussa kiiluen. Se on innokas uimari ja erinomainen tuulenkäyttäjä. Sen kanssa pitää maastossa olla tarkkana, sillä mahdollisuuden saatuaan se ajelee hurmiossa takaa niin räksiä, vikloja kuin lentokoneitakin. Se tarttuu sorsiin erittäin innokkaasti, mutta ei toistaiseksi luovuta vapaaehtoisesti. No, onhan sitä talvi aikaa opetella noutoa. Pääasia, että siltä löytyy lintuuntarttuminen luontaisena.

28.6.2015 Hukkapätkän pienen elämän uimareissu nro 2, ja se alkaa jo muistuttaa piisamia siinä missä äiteensä ja isosiskonsakin. Metsässä (tyhjällä alueella riistaa häiritsemättä!) sen menoa on hieno katsoa: sillä on sisäsyntyinen hakukuvio, ja se peilaa hienosti poski tuuleen. Se menee epäröimättä mihin tahansa, hakee innokkaalla laukalla, käy tarkistamassa hajut temperamenttisellä ravilla, se on olemukseltaan ja toimintatavaltaan spinone mitä suurimmassa määrin. Siis sellainen, kuin lupaavan nuoren metsästyskoiran kuuluu ollakin. On mahtava tunne nähdä, miten sisäsyntyisenä metsästysominaisuudet nelikuisella pennulla voivat olla ja miten luontaista sille on peilata tuulta ja käyttää nenää. ”Miksin” se huomaa sitten myöhemmin. ”Noutoharjoituksia” on jatkettu kuukauden tauon jälkeen. Hukkiksen ensimmäinen lintu oli kotipihassa vares, johon se tarttui kuin sika limppuun, minkä jälkeen sitä pitikin metsästää ympäri pihaa. Siinä vaiheessa, kun sain sen kiinni ja yritin vaihtaa viehkosti tuoksahtavan linnun nakkiin, Alma kohtasi tähänastisen elämänsä toistaiseksi suurimman ongelman: miten syödä makkara, jos suu on jo täynnä varista? Ihanuudesta luopuminen ei ollut vaihtoehto. Tällä kertaa vein sen vahingosta viisastuneena metsään vieraaseen ympäristöön, joten kun se löysi kävellessämme piiloon nakkaamani variksen ja lähdin juoksemaan toiseen suuntaan, se hämmentyi sen verran, että lähti perään. Sitten vain napakka käännös, koiraa kaulapannasta kiinni, lintu pyöräytyksellä suusta, ja suu täyteen makkaraa. Alma äkkiä hihnaan ja varis uudestaan suuhun, ettei kaikki kiva lopu emännän luokse tulemiseen. HUH!

22.6.2015 Käytiin Alman kanssa tokoilemassa OKK:n pentutreeneissä. Tavoitteena on saada siitä tämän huushollin ensimmäinen koulutettu ja hyvätapainen koira 🙂 kotiin tullessa Hukkapätkä oli ihan sippi (JES!!! Vihdoinkin!!). Vein sen tarhaan ja lähdin pyöräilemään isompien kanssa. Vettä satoi, ja olimme ihan likomärkiä, kun pääsimme kotiin. Vapautin Hukkiksen häkistä ja menin keittiöön pilkkomaan raparpereja. Alma juosta rallasi pitkin olohuonetta (näin jälkiviisaana sillä oli kyllä selkeä reitti…), kävi tökkimässä kuonolla käteen ja hyppimässä vasten. Totesin vain, että märkä koira on iloinen koira. En sen vertaa ajatellut, että eihän se ollut märkä, kun oli nukkunut kopissa; hyvä, etten toimittanut sitä muualle riekkumaan. Jossain vaiheessa lähdin viemään raparpereja pakkaseen, jolloin kehää kiertävä, hyppivä ja kuonolla törkkivä Alma ryntäsi innoissaan (”vihdoinkin se ääliö ymmärsi!!!”) istua nakottamaan kodinhoitohuoneen ovelle. Sillä oli tokoilun ja päikkäreiden jälkeen kiljuva nälkä, ja se reppana oli yrittänyt vimmatusti tiedottaa minulle, mistä löytyy kuppi nappuloita nimenomaan pientä koiraa varten. Se ilmensikin juuri kuten sille on opetettu, ja kun se ei auttanut, otti vielä Assin ilmentämisloikat mukaan. Kyllä tässä taitaa käydä niin, että emännän täytyy ottaa hörpyt Alman aivoöljypullosta…

20.6.2015 Alma kävi uimassa useamman lenkin Imman perässä. En muista tälle kesää yhtään yli +20 asteista päivää, yli +15 asteisetkin ovat olleet kortilla, järvessä vettä ennätysmäärä ja lämpötila sen mukainen. Eipä se näyttänyt haittaavan, ihan reippaasti Hukkapätkä polski menemään, eikä tehnyt asiasta sen suurempaa numeroa.

6.6.2015 Hihnassa tyylikkäästi nokka pystyssä edelläni ympyrää rynnistävä Hukkapätkä nasahti tänään kesken lenkin paikoilleen. Minä ihmettelin, että ei kai se vielä seiso, sillä olin odotellut seisontaa vasta joskus 4-5 kk iässä. Siltä se vain puusilmäisemmällekin näytti. Aikani kun kuikin se nokan suuntaan, näin heinikossa epäluuloisesti mulkoilevan fasaanikukon silmän. Kukko ponkaisi siivilleen, kun kiersin hihnaa pensaan ympäri. Alma hämmentyi sopivasti paikoilleen, jolloin sain survottua Krissen-jälkeen-ehkä-maailman-ahneimmalle-koiralle suun täyteen makkaraa.

24.5.2015 Alma kävi eilen pulahtamassa. Se päätti voimainsa tunnossa ponkaista veto-ojan toiselle puolelle. Lyhyeksi jäi. Eipä se molskahduksesta häkeltynyt ja toimitti itsensä vielä takaisin oikeallekin puolelle. Malttiharjoitukset sujuvat hyvin: se ei enää rynnistä sokkona autolle tai ruokakupille, vaan malttaa odottaa melkein paikallaan lupaa. Almalla näyttää olevan kaksi vaihdetta: se joko nukkuu tai nelistää. Se muistuttaa hyvin paljon Assia.

16.5.2015 En enää ikinä syötä pennulle Nutrolinin ”aivoöljyä”. Sen pitäisi tehdä pennuista oppimiskykyisiä ja näyttää toimivan kuin junan vessa. Alma on ainakin tosi näppärä, tosin saattaahan se olla syntymänäppäräkin. Ollaan harjoiteltu istumista. Alma istahtaa nätisti, kun näkeekään, että otan makupalan käteen. Se tietää myös, mitä ”istu” tarkoittaa. Se tarkoittaa ”pomppaa ylös ja etsi nami, ennen kuin joku muu syö sen.” Almalla oli jo Lintukosketuskin. Räystäältä oli tippunut kulkuväylälle peukalonkokoinen varpusenpoikanen, kuollut. Almahan nappasi sen heti. Olin metrin päässä, ja yritin saada sitä tuomaan tirpan minulle. HAH! Piti liikkua aika liukkaasti, että sain viimeisistä pyrstösulista kaivettua linnun sen kitusista. Mitä tästä opimme? Seuraavalla kerralla löydetty poikanen pitää nielaista nopeammin ja kauempana. Nokka pelaa, joten niitä näytti menevän myöhemmin illasta toisella puolen pihaa parempiin suihin vielä kaksi. Yö on sitten ripuloitu. Summa summarum: aivoöljyt koiran sijaan emännälle + päivittäisiä intervalliharjoituksia lähtönopeuden parantamiseksi.

Tehokkain luoksetulokäsky on edelleen laulaa Nightingale in Berkeley Square. Jos Almasta tulee vähänkään emänsä veroinen hakija ja jos en saa sille kummempaa luoksetulokäskyä opetettua, pitää varmaan ottaa Junkkariin jonkin sortin ämyri mukaan, että saan sen kytkettyä Lapuan aakeella laakeella.

Kummipoikani kävi kylässä. Imman nähdessään hän veti heti Imman korvat leuan alle ristiin, ja hihkaisi riemuissaan: ”Pallopää!” Sitten hän siirtyi Alman luo, veti Alman korvat leuan alle ristiin ja ilmoitti löytöönsä tyytyväisenä: ”Pikku-Pallopää!” Pallopäillä tuntuu olevan pihalla hauskaa keskenään, Imma on tyytyväinen, kun on leikkikaveri, ja välillä ne vetävät melko rallia kaikki kolme: mamma ja pallopäät.

5.5.2015 Alma kokeili veto-ojassa luttaamista. Ei se näytä vettä pelkäävän, vaan krokotiilin sukuahan se on muutenkin…