Sain ensimmäisen koirani pitkällisen ruinauksen jälkeen noin neljännesvuosisata sitten. Ensimmäinen spinone tuli taloon vahingossa vuonna 2000. Koiran edesottamuksia katseltuani tulin siihen tulokseen, että ensimmäinen seisoja voi olla vahinko, mutta toista on turha ottaa, ellei metsästä. Olen siis uusiometsästäjä: vaikka olen pienestä pitäen touhunnut koirien kanssa ja kulkenut metsässä sekä ämpärin/suksien kanssa että ilman, metsästystä aloittelin vasta ensimmäisen seisojani kanssa. Vaikka harrastuksen mittasuhteet ovat sittemmin paisuneet, lääni laajentunut ja pakastimet pienentyneet, usein luonnon viisautta ja koiran työskentelyä ihmetellessäni tuntuu, että olen aloitteluvaiheessa aina. Tosin juuri siinä haluan ollakin – hiljaa, ihmettelemässä, ihailemassa.

Metsästän pääasiassa Pohjois-Pohjanmaan ja Etelä-Lapin metsämaastossa. Arvostan metsästyskoirassa miellyttävää luonnetta ja perusterveyttä, periksiantamatonta työskentelyhalua, hyvää hermorakennetta, luontaisia metsästysominaisuuksia tasaisesti kaikilla osa-alueilla ja yhteistyöhalua. Eli ihanteellinen metsästyskoirani on terve hyväluonteinen perhekoira, joka haluaa metsästää myös silloin, kun riistaa ja hajuja on vähän, mutta jonka pää kestää myös, jos riistaa on paljon. Sen kanssa on mukava metsästää, ja reppu painaa maastosta tullessa enemmän kuin sinne mennessä. Lisäksi koirasta pitää saada kohtuullisella vaivalla ilman vuosien tahkoamista mukava metsästyskaveri: koska koiran metsästyskäyttöikä on rajallinen, varhaiskypsyys on tärkeä jalostuskriteeri. En pane pahakseni, jos koiran tunnistaa rotunsa edustajaksi.

Kasvattajana teen parhaani, jotta kasvattamani metsästyskoiranaihiot vastaisivat yllä olevaa kuvausta mahdollisimman hyvin. Tähän pyrin metsästämällä koirillani, valitsemalla mahdollisimman sopivan uroksen ja perehtymällä molempien sukulaisiin niin luonteen, terveyden kuin käyttöominaisuuksienkin osalta mahdollisimman huolellisesti. Ja tietysti toivomalla parasta! Minulle paras terveyden mittari on koiran käyttökestävyys ja yleinen elinvoima. Se, että koira haluaa ja jaksaa liikkua, eikä siitä kipeydy. Aamupäivänhakija tai koira, joka esimerkiksi kutisee liikaa tai on ”muutoin kummallinen” ei täytä kriteerejä, vaikka sillä olisi kuinka A-lonkat, koepalkinto ja sielukas katse – näitä on kotonani ollut jo yksi kappale. Haluan itse nähdä käyttämäni sekä urokset että nartut ja myös maastossa, koska tunnen oman koirani plussat ja miinukset parhaiten. Lisäksi haluan varmistaa, että koira metsästää myös ”epämiellyttävimmissä” olosuhteissa ja maastoissa ja ettei se ole arka tai aggressiivinen. Pyrin käyttämään yli viisivuotiaita uroksia, jotta ne olisivat ylittäneet suurimman epilepsiariski-iän, eikä jälkeläisnäyttökään haittaisi. Narttujen kanssa tällaista luksusta ei aina ole. En usko käyttö- ja show/harrastekoiralinjojen yhdistämiseen.

Metsästyksen lisäksi olennainen osa koiraharrastustani on aina ollut uuden opiskelu. Olen aina ollut kiinnostunut perinnöllisyydestä, jota olen opiskellut myös osana muita opintojani. Lisäksi minua kiinnostaa koirien terveys, luonne ja kestävä käyttötarkoitukseen soveltuva rakenne. Päivitän tietojani koko ajan koiria katselemalla, lukemalla, matkustamalla, osallistumalla erilaisiin koulutuksiin sekä keskustelemalla muiden harrastajien kanssa – rodusta riippumatta. Pyrin myös mahdollisuuksien mukaan osallistumaan rotujärjestön toimintaan ja tapahtumiin sekä Suomessa että rodun kotimaassa Italiassa, jossa käyn vuosittain katsomassa koiria seuratakseni rodun kehitystä ja kalibroidakseni silmäni ja ajatusmaailmani muihinkin kuin omiin koiriini. Aloin reilu kymmenen vuotta sitten opiskella italiaa, koska muilla kielillä löytämäni rotutietous jäi mielestäni pinnalliseksi: halusin tietää, mitä rodun alkuperämaan harrastajat ajattelevat rodustaan. Nyt ystäväpiiriini kuuluu useita italialaisia rodun pitkän linjan harrastajia ja kasvattajia, todellisia rodun asiantuntijoita. Olen erittäin onnekas voidessani keskustella heidän kanssaan rodusta, sen historiasta ja tulevaisuudesta. Kymmenen vuoden aikana olen pikkuhiljaa siirtynyt ”mitä” vaiheesta ”miksin” ymmärtämiseen, mikä on avannut aivan uudenlaisen näkökulman mm. rotumääritelmään ja rodun työskentelymääritelmään. Opin joka reissulla aina jotain uutta. Olen erittäin kiitollinen ystävilleni, jotka jakavat vuosikymmenten kokemuksensa, näkemyksensä ja asiantuntemuksensa kanssani.

Koska arvostan periksiantamatonta työskentelyhalua ja elinvoimaa, en pysty tilauksesta toimittamaan huomaamattomia sohvaperunoita. Enkä edes halua. Spinonella on miellyttävä luonne, ja ne osaavat myös rauhoittua, mutta ensimmäiset pari vuotta spinonet(kin) tuppaavat olemaan melkoisen virtavia. Ne ovat myös varsin omatoimisia: ellei niillä ole tarpeeksi tekemistä, ne järjestävät sitä kyllä itse. Energisyys on kuitenkin yksi niistä harvoista asioista, joita koiralle ei voi opettaa. On huomattavasti helpompaa ohjata energiaa haluttuun suuntaan kuin yrittää kaivaa sitä väkisin lisää.

Vaikka teen parhaani, jotta kasvateillani olisi mahdollisimman hyvät luontaiset ominaisuudet, ne eivät opi metsästyksen saloja opetusfilmejä katselemalla. Seisovan lintukoiran kouluttaminen – rodusta riippumatta – vaatii aikaa, rahaa ja kärsivällisyyttä. Tottelevaisuuskoulutuksen on oltava järjestelmällistä ja johdonmukaista, ja koiran kanssa on oltava aikaa kulkea, jotta se oppii lukemaan maastoa ja käsittelemään riistaa. Nuorelle koiralle on annettava aikaa ja tilaisuus kasvaa ja tehdä myös virheitä, sillä niistä koira oppii. Ei fiksu koira kovin montaa kertaa anna metson samalla tavalla jallittaa. Paras tapa pilata lupaava nuori koira on kouluttaa se pelkäämään isäntää/emäntää. Yhteistyö tulee luottamuksen ja johdonmukaisuuden kautta, ei pelolla. Toiseksi paras tapa on ampua nuorelle koiralle riistaa liian pian, liian paljon ja liian huonoista tilanteista. Maltti on valttia. Ikkunoita on aivan turha alkaa asentamaan, jos sokkeli on valamatta. Kärsivällisyys ja johdonmukaisuus metsästysuran alkutaipaleella maksavat vaivan: yhteistyöhaluisen innokkaan koiran kanssa metsästäminen on nautinto.

Seisojametsästys on antoisa harrastus. On hienoa opettaa koiraa ja oppia koiralta. On hienoa tavata uusia ihmisiä ja oppia uusia asioita – vaikkakin joskus omista virheistään. On hienoa syödä haudutettua riekkoa sienimuhennoksen kera hyvässä seurassa. On hienoa, kun kasvattien omistajat soittavat ja kertovat kuulumisia. On hienoa, kun kotona on vastassa työpöydällä innoissaan tasajalkaa hyppivä onnellinen koira (se peruskoulutus!). Ehdottomasti hienointa on kuitenkin se, kun saa kävellä päivän hiljaisessa metsässä, katsella rehellisen yhteistyöhaluisen ihmisen parhaan ystävän työskentelyä ja tuntea, että tästä ei elämä enää parane. Ja lähteä seuraavana päivänä uudestaan.

Salla Finnilä

040 549 4846

salla.finnila ( at ) cocom. fi